Joulusesonki on todellakin myynnin kulta-aikaa. Kuluttajien ostohermoja kutitellaan erilaisin ärsykkein niin monesta eri suunnasta, että on käytännössä mahdotonta piiloutua erilaisilta joulukampanjoilta tai -tarjouksilta. Ostoskeskuksissa korvakäytävät tukkivat joulumusiikki ja tarjouskuulutukset, televisiossa mainokset ovat järjestäen jouluteemaisia, ja jopa digimainonnassa jouluaiheiset bannerit ja nettisivujen somistukset päästetään irti tämän kulutusjuhlan ajaksi.

Vinkit valmistautumiseen

Yrityksen joulumarkkinointi on hyvä suunnitella ja käynnistää ajoissa, sillä aivan kuten muinakin aikoina tapahtuvien kampanjoiden kohdalla on joulusesongillakin tehtävä jatkuvasti erilaisia myynnin ja markkinoinnin kevätjuhlaliikkeitä, jotta kauppa kävisi. Tässä muutama vinkki hyvään joulunajan myyntisesongin valmisteluun.

1. Hio hakukoneoptimointi huippuunsa jo ajoissa

Oli myytävä tuote mikä tahansa, on sen hyvä löytyä yleisimpien hakukoneiden hakutulosten etusivulta. Verkkokaupoille on erittäin tärkeää optimoida myytävät tuotteet ja etenkin joulukampanjat hyvin, sillä joulusesongilla käytetyimpien hakutermien sisäänajo alkaa jo loppusyksyn aikana.

2. Pidä huolta tekniikasta

Varovaisuus on valttia, joten testaa useaan otteeseen esimerkiksi verkkokaupan alennus-/tarjouskoodien toimivuus, tarjoussähköposteissa olevien laskeutumissivujen ulkoasu eri laitteilla/selaimilla, markkinointiautomaation toimivuus ja sisältö sekä sellainenkin perusasia kuin verkkosivujen toimivuus.

Joulusesongin aikaan ei kiireinen asiakas pikkuvikoihin törmätessään mieti hetkeäkään ylimääräistä seuraavaan palveluntarjoajaan siirtymistä.

3. Muista että asiakas on asiakas joulun jälkeenkin

Joulun kulutusviikkoina moni asioi palveluntarjoajilla myös ihan ensimmäistä kertaa. Näitä uusia kontakteja on syytä vaalia myös joulunajan jälkeen toimivilla markkinointiseurannalla sekä markkinointiautomaatioilla, jotta kertaostosta voidaan saada ympärivuotinen asiakassuhde.

Pidä siis huolta, että markkinointiautomaatiosi on ajan tasalla ja teroitettuna jouluruuhkienkin aikana.

4. Sisällytä markkinointikanaviisi jouluinen fiilis

Vaikka nykyisin onkin lähes muotia olla nyrpeänä joululle, on se silti visuaalisesti piristävä ja ilontäyteinen ajanjakso. Muista siis esim. yrityksen somekanavissa tuoda jollain lailla jouluisan myyvää tunnelmaa esille tai päivitä ainakin yrityksen verkkosivuilta kaikki kesäiset kuvat hetkeksi hieman ajankohtaan sopivimmiksi. Pieni detalji mutta korostaa yrityksen huolellista asennetta yksityiskohtiin. 

5. Muista päivittää sesonkiajan mainontasi

Kuluttajilla on näinä päivinä omien haukanvaistojensa lisäksi apunaan sosiaalisen median voima, joten pikkuvirheet leviävät ihmisten tietoisuuteen alta aikayksikön. Älä siis käytä samoja mainosbannereita tai markkinointimateriaaleja vuodesta toiseen, vaan päivitä joulumarkkinointisi vuosittain.

Asiakkaat arvostavat varmasti vaivannäköä, eikä yritys anna itsestään kuvaa vuosittain helpoimman kautta oikaisevana tahona.

Jos jokin näistä kohdista kouraisi oikein kovaa sydämestä, kannattaa olla meihin yhteydessä. Meiltä saat saman katon alta asiantuntevaa apua kaikkiin edellä mainittuihin kohtiin ja vielä niiden ulkopuoleltakin, eikä pelkästään joulusesongin aikaan vaan ihan ympäri vuoden.