Twitter-mainonta tuli Suomessa mahdolliseksi marraskuussa 2014. Mainostaminen Twitterissä on hyvin samankaltaista kuin Facebookissa, mutta eroavaisuuksiakin löytyy.

Twitter-mainonnalla on mahdollista tavoittaa muun muassa asiantuntijoita, mielipidevaikuttajia ja yhteiskunnallisia päättäjiä. Mainokset näkyvät Twitterissä käyttäjien uutisfeedissä hyvin samalla tavalla kuin Facebookissa. Twitterissä mainontaa on mahdollista kohdentaa esimerkiksi avainsanojen perusteella, jolloin mainokset tulevat näkyviin, kun käyttäjä hakee sisältöä tietyllä avainsanalla.

Tuota ajantasaista mainossisältöä!

Ehkä suurin ero Twitterin ja Facebookin välillä on mainosten sisältö. Twitterissä uutisfeedi pyörii kovaa vauhtia, ja käyttäjät olettavat saavansa koko ajan ajantasaista sisältöä. Twitterissä kannattaa siksi pyrkiä tuoreeseen sisältöön eikä pyörittää samoja mainoksia monta viikkoa putkeen.

Mainosten kohdistaminen

Twitter-mainonnan kohdennusmahdollisuudet ovat hyvät, mutta Suomessa maantieteellinen kohdennus tuottaa vielä harmaita hiuksia. Mainoksia ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista kohdistaa tarkemmin kuin maakohtaisesti Suomeen.

Muuten kohdistaminen onnistuu hyvin esimerkiksi juuri avainsanaperusteisesti, käyttäjien kiinnostuksenkohteiden mukaan, käytetyn laitteen (esim. matkapuhelin, tablet, pöytäkone) mukaan tai jopa yksittäisen käyttäjänimen mukaan.

Tavoitteiden määrittäminen

Samalla tavoin kuin Facebookissa, Twitterissäkin ensimmäinen askel uuden kampanjan luomiseen on tavoitteen määrittely. Haetaanko mainoksella sivustoklikkauksia, jolloin mainoksia klikanneet siirretään mainostajan sivustolle vai tavoitellaanko seuraajia, jolloin mainos ohjaa käyttäjät seuraamaan mainostajaa?

Twitter-mainonta soveltuu erinomaisesti esimerkiksi brändin rakentamiseen tai ajankohtaisen tapahtuman promoamiseen. Muista, että käyttäjät olettavat saavansa tuoretta sisältöä feediinsä, mikä ohjaa sitä, mihin Twitter-mainontaa kannattaa hyödyntää.

Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.

Tilaa sisältömarkkinoinnin uutiskirjeemme!

 

Tilaa tästä
×