YouTube-mainonta mahdollistaa mainostamisen laajalle yleisölle suurten näyttömääriensä ansiosta. Monipuolisilla kohdennusmahdollisuuksilla mainokset voidaan kohdistaa näkymään käyttäjille, jotka mainoksella halutaan tavoittaa. Suomessa vasta harvat mainostajat ovat löytäneet YouTuben mainospaikkana, joten se on kustannuksiltaan vielä edullinen mainosmuoto.

Tavoita asiakkaasi YouTubessa

YouTube-mainokset voidaan kohdentaa hakusanamainonnasta tutuilla tavoilla. Kohderyhmän voi määritellä esimerkiksi iän, sukupuolen tai kiinnostustenkohteiden mukaan. Uudelleenmarkkinointi on myös mahdollista. Mainosten sijoitteluilla voidaan määritellä, minkä YouTube-kanavien yhteydessä näkyvyyttä halutaan. Mainokset näkyvät vain YouTuben partnereiden videoissa, jolloin varmistutaan siitä, etteivät videot saa näkyvyyttä asiattomassa yhteydessä.

Helppo mainonnan mitattavuus

Kun YouTube-mainontaa verrataan esimerkiksi TV-mainoksiin, on mainosten tehokkuuden mittaaminen sen ehdoton valtti. YouTube-mainonnassa saadaan kattavat tiedot esimerkiksi näyttökerroista, katselukerroista ja siitä, kuinka pitkälle mainosvideota on katsottu. Dataa analysoimalla saadaan arvokasta tietoa siitä, ketkä ovat kiinnostuneita mainoksesta.

Hinnoittelu YouTubessa tapahtuu katselukertojen tai klikkien mukaan

In-stream -mainoksissa mainostaja maksaa vain videon katselukerroista. Mainokset kerryttävät kuluja, kun mainosta katsellaan yli 30 sekunnin ajan, tai alle 30 sekunnin mainos loppuun asti. YouTuben videomainoksissa on hyvä saada katsoja koukutettua ensimmäisen viiden sekunnin aikana, jotta ”skip add”-nappula ei houkuttelisi liikaa. Koska YouTuben mainosvideoissa viesti pitäisi saada katsojalle perille ensimmäisten sekuntien aikana, esimerkiksi TV-mainoksissa käytetty spotti ei välttämättä toimi samanlaisena YouTubessa. In-display -mainoksetpuolestaan kerryttävät kuluja, kun käyttäjä klikkaa kuvaketta eli siirtyy katsomaan videota.

Mainonta YouTubessa on edelleen hyvin kohtuuhintaista pienen kilpailun takia. Varsinkin brändäys-kampanjoihin YouTube on kokeilemisen arvoinen alusta suurten näyttömääriensä ansiosta.

 

Tutustu YouTube-optimointiin
Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.
×