Hyvälaatuinen kuvauskalusto ei maksa enää nykyään paljoa, ja digitaalisuus on vienyt kuvankäsittelyn uusiin sfääreihin. Silti taittaja ja webbisuunnittelija saavat käsiinsä huonompia kuvia kuin koskaan, miksi?

Eletään kovia taloudellisia aikoja, ja valokuvaajan palkkaaminen toki maksaa. Kustannussyyt lisäävät kiusausta ottaa markkinointimateriaaleissa ja verkkosivuilla käytettävät kuvat itse. Eikä siinä mitään, jopa paremmilla kännykkäkameroilla saa hyvissä olosuhteissa julkaisukelpoisia kuvia – mutta vain, jos osaa kuvata. Halvemmilla matkapuhelimilla otetut kuvat ovat kuitenkin usein laadultaan jo lähtökohtaisesti niin heikkoja, että niiden parantamisyritykset ovat usein ajanhukkaa.

Tuotekuvien ottaminen itse

Valokuvauksen perusperiaatteet eivät ole mitenkään erityisen hankalia. Jos puhutaan tuotekuvauksesta, niin jo pelkkä jalustan käyttö ja hyvä valaistus tekevät ihmeitä. Valkoisen kuvaustaustan voi rakentaa vaikka ihan tavallisesta kartongista. Ja jos saa vielä koko kuvauskohteen mahtumaan kuvaan, ollaan jo aika pitkällä.

Yllä on esimerkkinä sama tuote kuvattuna sekä edullisella Android-puhelimella epämääräisissä olosuhteissa, että studiossamme Olympuksen minijärkkärillä kahden salaman avustuksella. Kuvan laatu nousee erityisen suureen arvoon silloin, kun pitää nähdä yksityiskohtia tai tehdä isokokoisia tulosteita.

Fiiliskuvat ovat haastavampia

Entäpä fiiliskuvat? Studiokuvaus on lasten leikkiä vaihteleviin olosuhteisiin verrattuna. Sosiaalisessa mediassa puutteita voi paikata erilaisilla filtereillä, mutta suurissa printeissä se ei välttämättä riitä.

Avuksi hälytetään usein serkunpoika, jolla on oikein oikea järjestelmäkamera. Tänä päivänä ei ole vaikea löytää innokasta harrastelijaa tai semiammattilaista. Osa heistä on hyviä ja osa vähemmän hyviä, mutta hyvät tuppaavat haluamaan enemmän vastinetta palveluksistaan.

Kuvapankki voi helpottaa kuvaongelmaa

Onneksi netti on pullollaan erilaisia kuvia. Jollet tarvitse kuvaa juuri omasta yrityksestäsi tai tilaisuudestasi, löytyy kuvapankeista edullisesti hyviä kuvia joka lähtöön.

Tai ei ihan joka lähtöön. Koitapa etsiä kuvaa esimerkiksi suomalaisesta ylioppilaslakista tai liikennemerkistä! Hyvät suomalaiset kuvapankkikuvat ovat yleensä kiven alla, ja periaatteessa muuten hyvissä ja yleispätevissä kuvissa ihmiset eivät näytä suomalaisilta. Kuvapankkikuvia tuotetaan paljon Itä-Euroopassa, ja se näkyy ihmisten kasvonpiirteissä. Toisaalta bisnesaiheisissa kuvissa ollaan yleensä pukeuduttu tiukasti jenkkityylisiin tummiin pukuihin. Sitä suomalaisen näköistä elovenatyttöä ei välttämättä löydykään.

Kaiken ei tarvitse olla siloteltua

Laadukkaat, loppuun asti harkitut tuotekuvat eivät sovellu kuitenkaan joka kanavaan. Kuvien käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, millaisia kuvien tulisi olla.

Verkkosivuilla ja esitteissä kuvien on hyvä olla tasokkaita ja viimeisteltyjä, mutta sosiaalisessa mediassa käy autenttisempikin kuva. Tämä siksi, että ihmiset arvostavat ja odottavat verkkosivujen ja esitteiden kuvista erilaisia asioita kuin sosiaalisessa mediassa olevista kuvista.

Markkinointiviestintää suunnitellessa kannattaakin pohtia, missä tilanteissa valokuvaukseen kannattaa panostaa vähän enemmän. Laadukkaat kuvat saavat myös tuotteesi näyttämään paremmilta, ja jos tarvitset brändillesi kasvot, niin olisiko se silloin ennemmin suomalainen Liisa kuin puolalainen Justyna?

Meillä Kanavassa on käytössä pienempien tuotteiden kuvaamiseen soveltuva studio, joten pienemmät tuotekuvaukset onnistuvat helposti. Teemme yhteistyötä ammattivalokuvaajien kanssa, joten kauttamme hoituvat myös edustavat kuvat niin isommista tuotteista, tilaisuuksista, tiloista kuin henkilöstöstäkin.