Sosiaalisen median julkaisu kaipaa yleensä kahta elementtiä: tekstisisältöä ja kuvan. Tekstejä on helppo naputtaa toimiston pöydän ääressä, mutta harvoin kuvasisältöä saa luotua samalla penkillä istuen. Kuvapankit ovat toki täynnä toinen toisteen kimaltelevampia kuva, mutta niistä harvoin huokuu yrityksesi henki. Laadukkaan ja mielenkiintoisen kuvan ottaminen ei aina vaadi järeän kuvauskaluston omistamista, alla kolme vinkkiä parempiin somekuviin!

Valo

Valon merkitystä kuvassa ei voi tarpeeksi korostaa. Puhelimella saa todella laadukkaita kuvia aikaiseksi kun vain pitää huolen että valoa pääsee kuvaan tarpeeksi. Valolla tässä yhteydessä tarkoitetaan nimenomaan luonnonvaloa. Jos kuvaat sisällä, kannattaa kaikki katossa ja seinissä olevat valot ottaa pois päältä ja antaa luonnonvalon tulvia ikkunoista kuvaan. Kattovalot ja muut ei-luonnolliset valonlähteet sekoittavat kameran valkotasapainoa, jolloin kuvasta saattaa tulla esimerkiksi keltainen. Valon lähteen suuntaan kannattaa myös kiinnittää huomiota. Jos esimerkiksi otat kuvaa tuotteesta, kääntele tuotetta ennen kuvan ottamista ja katso miten valo taittuu tuotteeseen ja minkälaiset varjot valo tuottaa. Ulkona kuvatessa kannattaa pyrkiä välttämään suoraa vahvaa auringonvaloa.

Kuvakulma

Mielenkiintoa kuvaan saa miettimällä kuvakulmaa tarkkaan. Täysin samasta kohteesta otetut kuvat voivat näyttää täysin erilaisilta eri kuvakulman ansiosta. Jos ottamasi kuvat näyttävät mielestäsi tylsiltä, otitko ne seisaaltaan pääsi korkeudelta, eli siitä kuvakulmasta josta kaikki ihmiset näkevät muutenkin asiat? Kokeile seuraavalla kerralla kuvia ottaessa vaihtaa kuvakulmaa esimerkiksi maan tasolle tai suoraan kohteen yläpuolelle. Kuvakulma mistä ihminen ei yleensä kohdetta tarkastele herättää mielenkiintoa!

Vähemmän on enemmän

Kuvaa on turhaa yrittää tunkea täyteen, jolloin kuvasta ei erotu enää mikään kunnolla. Varsinkin puhelimella kuvatessa kuvan syväterävyysalue on laaja, joka tarkoittaa kuvan koko alan olevan tarkka. Ota kuvasta kaikki turha, siihen kuulumaton pois. Ulkona kuvatessa ei aina voi vaikuttaa mitä taustalla näkyy, mutta siihen missä kuvan otat voit. Valitse ulkona siis kuvauspaikka sen mukaan ettei taustalla ole kuvaa häiritseviä elementtejä.

Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.

Haluatko nostetta somen, digin tai videoiden hyödyntämiseen?

 

Tilaa uutiskirjeemme
×