Printti ei kuolekaan”, julisti Markkinointi&Mainonta vuosi sitten. Lehden mukaan suomalaiset viihtyvät edelleen painettujen sanoma- ja aikakausilehtien parissa digilehtiä paremmin. Vaikka printti on edelleen kärkipaikalla, mainonta siirtyy silti kovaa vauhtia verkkoon. Joidenkin arvioiden mukaan verkkomainonnan sanotaan vähentävän tai jopa korvaavan painetut tuotteet, kuten esitteet, flyerit ja lehdet.

Myös Kanava on keskittynyt viime vuosina tarjoamaan entistä monipuolisempia sähköisen markkinoinnin ratkaisuja. Printti ei ole kuitenkaan unohtunut. Printtiin yhdistetään sellaisia humaaneja termejä kuin ”perinteinen”, ”käsinkosketeltava”, ”konkreettinen” ja ”tunteita herättävä”. Joku puhuu tässä verkottuneessa maailmassa jopa nostalgisuudesta. Sillä on aivan oma, ainutlaatuinen tapansa viestiä yrityksen sanomaa asiakkaille.

Kilpailua kohderyhmien huomionarvosta

Itella on joutunut vaikeuksiin postin rajun kysynnän laskun vuoksi, mikä on seurausta nimenomaan sähköisen viestinnän kasvusta. Tosiasia on kuitenkin se, että samalla kun yritykset siirtyvät sähköisiin kanaviin, painetun viestinnän huomioarvo kasvaa. Siinä missä postilaatikkomme olivat aikonaan pullollaan yritysten painettua suoramainontaa, nyt täyttyvät sähköpostimme postilaatikot.

Verkkomainonnan huomioarvo tulee laskemaan, kun ihmiset oppivat uudenlaista medianlukutaitoa ja kykyä suodattaa mainoksia. Printti onkin äkisti erilaistumiskeino, huomionherättäjä vallalla olevien markkinointitrendien keskellä.

Printilläkin voi (yhä) aktivoida

Printti säilyy pitkään, se löytää helposti kohderyhmänsä, ja esimerkiksi aikakauslehtiä palataan hypistelemään vielä aikojenkin päästä. Printti tekee parhaimmillaan vaikutuksen – tämän päivän painotekniikka mahdollistaa monenlaiset erikoistehosteet, jotka lisäävät printin huomioarvoa entisestään.

Printin vuorovaikutteisuuden haasteista on käyty paljon keskustelua, mutta sekin on tänä päivänä mahdollista esimerkiksi QR-koodien avulla. Tällaisten ratkaisujen avulla printti ja verkko keskustelevat keskenään sen sijaan, että ne olisivat toistensa pois sulkevia, vaihtoehtoisia markkinointiratkaisuja. Myös erilaiset kupongit ja tarjoukset toimivat edelleen kohderyhmän aktivointikeinoina.

”Missä ovat vanhat kunnon kuponkimainokset?” pohtivatkin Kanavan pojat, kun kerroin heille kirjoittavani blogitekstin printtimainonnasta.

Nostalginen printti, toden totta.

Linkit:

» marmai.fi: Printti ei kuolekaan – Yli puolet suomalaisista haluaa lukea lehdet painettuina
» HS.fi: Itella vakuuttaa: Irtisanomiset eivät vaikuta postinjakeluun

Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.
×