Mitä vaikuttajamarkkinointi tarkoittaa, mitä hyötyä siitä on ja mistä vaikuttajia löytää? Vaikuttajamarkkinointi on tehokas tapa tavoittaa yrityksen kannalta keskeiset kohderyhmät ja vaikuttaa mm. heidän ostokäyttäytymiseensä.

 

Sosiaalinen media leikkikenttänä

Vaikuttajat toimivat erilaisilla sosiaalisen median alustoilla, kuten esimerkiksi Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa, TikTokissa, LinkedInissä, Twitterissä ja blogimediassa. Vaikuttajat eli influensserit voivat olla mm. bloggaajia, instaajia, tubettajia, snäppääjiä, e-urheilijoita tai muita julkisuuden henkilöitä, joille on muodostunut oma seuraajakuntansa. 

Vaikuttajamarkkinoinnissa yritys tekee valitun tai valittujen vaikuttajien kanssa yhteistyötä, jolloin vaikuttaja nostaa esille tuotetta tai palvelua oman sisältönsä joukossa. Vaikuttajamarkkinoinnista on kasvanut kustannustehokas markkinoinnin muoto, jota hyödynnetään kasvavassa määrin.

Nykyiset vaikuttajat ovat erittäin monipuolisia juuri monisävyisen alustatarjonnan takia. Jokainen alusta on tarpeellinen jokaiselle mainostettavalle asialle tai esineelle.

Älä valitse vaikuttajaa pelkän seuraajamäärän perusteella. Oleellista on, että heillä on olemassa oleva oma yleisönsä sosiaalisessa mediassa sekä halu tuottaa sekä jakaa omannäköistä ja laadukasta sisältöä. Sitoutuneet seuraajat ovat huomattavasti tärkeämpiä yhteistyön kannalta kuin “isot” numerot.

Muista antaa vaikuttajan luovuudelle tilaa ja kannusta häntä. Vaikuttajamarkkinointi on tehokkainta silloin, kun vaikuttaja saa vapaat kädet tehdä juuri omanlaistaan sisältöä. Luovuuden vapaus motivoi myös vaikuttajaa, ja tuotetusta sisällöstä tulee hänen näköistään ja uskottavaa. Päälleliimattu väkinäinen sisältö ei sitouta ja näyttää juuri niin vaivaannuttavalta.

 

Miten vaikuttajat eroavat toisistaan?

Nanovaikuttaja

Nanovaikuttajat ovat edullinen tapa aloittaa vaikuttajamarkkinoinnin kokeilu. Nanovaikuttaja on seuraajamäärältään vielä mikrovaikuttajaakin pienempi sosiaalisen median vaikuttaja. Nanovaikuttajaksi lukeutuvat alle 1000:n seuraajan tilit. Nanovaikuttajien yleisöt rakentuvat pääasiassa vaikuttajan tuttavista ja hänen kanssaan samoista aiheista kiinnostuneista seuraajista. Nanovaikuttajat ovat yleensä hyvin joustavia palkkioidensa suhteen.

Mikrovaikuttaja

Mikrovaikuttaja on somessa aktiivinen henkilö, joka eroaa perinteisestä vaikuttajasta pienemmällä seuraajamäärällään. Mikrovaikuttajaksi kutsutaan henkilöä, jolla on n. 1500–10 000 seuraajaa. Mikrovaikuttajat ovat helposti samaistuttavia henkilöitä, jotka tuottavat sisältöä omista kiinnostuksen kohteistaan, kuten kirjallisuudesta, matkailusta, sisustuksesta, tyylistä tai musiikista. Vaikka mikrovaikuttajan seuraajamäärä on matalampi, ovat seuraajat yleensä erittäin sitoutuneita ja lojaaleja verrattuna suuremman luokan vaikuttajiin.

Makrovaikuttaja (päätoiminen vaikuttaja)

Vaikuttaja, jolla on +10k seuraajaa, kuten esimerkiksi @liemessa, @sarasieppi ja @maija_rasila jne. Yksi suurimmista makrovaikuttajien eduista yrityksellesi on, että ne tavoittavat laajan yleisön, joten tuotelanseeraukset tai vaikkapa alekoodien jakelulle saadaan kattava näkyvyys. He toimivat päätoimisina vaikuttajina alallaan, joten he ovat myös paljon hinnakkaampia. Jos päätavoitteesi on maksimoida brändinäkyvyys ja -tietoisuus, makrovaikuttaja on erinomainen startti sille.

 

Miten hyödyntää?

Vaikuttajamarkkinoinnissa etsitään yrityksen arvojen ja kohderyhmien kannalta oikeita vaikuttajia, joiden kautta ja avulla kerrotaan yleisöä aidosti kiinnostavia tarinoita halutuille kohderyhmille eri kanavissa.

Sosiaalisessa mediassa sisältö tavoittaa kohderyhmän tehokkaasti paikasta ja ajasta riippumatta. 

 

Koulutus

Haluatko oppia tekemään vaikuttajamarkkinoinnin strategian?

Koostimme verkkokurssin, jossa kuljemme vierelläsi ja autamme suunnittelemaan teidän yrityksenne vaikuttajamarkkinoinnin strategian.

Tutustu koulutukseen

Kuuntele rentoa jutustelua blogitekstin tiimoilta Kanavan omasta ”Kchatista”

Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.
×