Kaukana ovat ne ajat, kun urheilijalle lyötiin Niken lenkkarit jalkaan ja kauppa kävi. Vai onko? No ei todellakaan ole. Vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen on paisunut aivan uusiin ulottuvuuksiin sosiaalisen median vakiinnuttaessaan paikkansa merkittävänä markkinointikanavana.
Vaikuttajamarkkinointi ei ole mikään uusi temppu. Silmäätekeviä ihmisiä on puettu brändillä hyvin pitkään; suurin muutos on silmäätekevien ihmisten määrän kasvu. Sosiaalisen median, blogien ja YouTuben kautta on ilmaantunut valtava määrä uusia ”SoMe-julkkiksia”, joita seurataan ja joihin halutaan samaistua. Jos ennen mäkikotkalle iskettiin haastatteluun käteen logollinen juomapullo, nykyään bloggari puetaan päästä varpaisiin brändiin.
Vaikuttajalla tarkoitetaan siis karkeasti henkilöä, jolla on jonkinlaista vaikutusta kohderyhmäänsä – vaikuttajia halutaan seurata ja heihin halutaan samaistua. Sama takki ihaileman vaikuttajan päällä vain näyttää paremmalta kuin kaupassa henkarilla. Vaikuttajien kirjo on nykypäivänä niin valtava, että jokaiselle merkille ja palvelulle alkaa löytyä sopiva vaikuttaja.
Vaikuttajat saattavat esitellä yhteistyössä yritysten kanssa tuotteita ja palveluita hyvinkin erilaisin keinoin. Paljon näkee esimerkiksi puhtaita tuote-esittelyjä, jolloin yhteistyö yrityksen kanssa ei jää epäselväksi. Toisaalta samaan aikaan tuotetta esittelevällä henkilöllä voi olla päällään jonkin toisen merkin uusi paita, jolloin se saa näkyvyyttä vähän kuin ”piilomainontana”.
Parhaimmillaan vaikuttajamarkkinointi kerää yleisöjä, joita ei muilla markkinoinnin keinoilla voida saavuttaa – ainakaan samanlaisilla budjeteilla. Esimerkiksi kun YouTube-tähti Casey Neistat julkaisee videon YouTubeen, on kasassa melkoinen määrä katselukertoja pelkästään hänen lähes 10 miljoonan kanavatilaajan keskuudesta. Saman kaverin videoiden leviämisestä hyvänä esimerkkinä on muutaman vuoden takaa oleva video saksalaisesta vesipuistosta. Videolla on nyt ujot 20 miljoonaa katselukertaa – siinä on niitä silmäpareja.
Mistä liikenteeseen?
- Tunne kohderyhmäsi. Millainen on kohderyhmäsi ja millaisia vaikuttajia he seuraavat? Tärkein asia on löytää vaikuttaja, joka puhuttelee kohderyhmääsi, joten tästä kannattaa lähteä liikenteeseen.
- Mikä on budjettisi? Vaikuttajat osaavat hinnoitella itsensä. Mitä isompi nimi, sitä isompi hintalappu.
- Sopiessasi vaikuttajan kanssa yhteistyöstä pyri myös siihen, että saatte yrityksen omiin kanaviin materiaalia. Ei ole nykypäivänä salaisuus, että henkilö mainostaa yrityksen tuotteita tai palveluita.