Instagramilla on ollut viime aikoina vauhti päällä päivitystensä kanssa. Varsinkin algoritmin muutokset ovat saaneet kuohuntaa aikaan, mutta mukaan mahtuu myös muita mielenkiintoisia uudistuksia. Tutustutaan muutamaan näihin tarkemmin alla.
Kuvauskentän merkinnät
Kuvauskenttään on nyt mahdollista lisätä hashtageja ja mainita muita tilejä. Ennenkin näitä on tietenkin voinut kirjoittaa profiilin kuvauskenttään, mutta jatkossa nämä toimivat linkkeinä, eli painamalla esimerkiksi profiilin kuvakseen lisättyä hashtagia voi siirtyä tarkastelemaan kuvia, joihin kyseinen hashtagi lisätty. Yritysten kannattaa ehdottomasti lisätä omat hashtaginsa kuvauskenttään; näin profiilia tarkastelevien on helppo siirtyä katsomaan hashtagilla lisättyjä kuvia ja löytää niin yrityksen itse lisäämät kuin muiden käyttäjien lisäämiä kuvia.
Väärinkäytön kitkemiseksi Instagram on myös mahdollistanut linkin poistamisen profiileista ilmoittamalla kuvauskentässä mainittavalle tilille merkinnästä. Linkityksen omaan profiiliin voi estää, ja tällöin linkki poistetaan merkinnän tehneen profiilin kuvauskentästä.
Shopping on Instagram
Aikaisemmin Facebook toi kauppaominaisuuden Facebookiin, ja nyt sama ominaisuus on tulossa myös Instagramin yritysprofiileihin. Tuotteiden merkitseminen julkaisuihin on jo mahdollista tietyissä maissa, ja jos seuraa ulkomaalaisia tilejä, voi Instagramista bongata tuotemerkintöjä sisältäviä julkaisuja. Suomessa ominaisuus ei vielä ole käytössä, mutta odotettavissa on, että se saapuu myös tänne Pohjolaan melko nopeasti.
Ominaisuus toimii julkaisuissa samalla tavalla kuin toisten profiilien merkintä kuviin, eli tuotteita voi ”tägätä” kuvaan. Julkaisuun merkitystä tuotteesta saa painamalla lisätietoja, ilman Instagramista poistumista. Jos tuote kiinnostaa, sen voi siirtyä tilaamaan suoraan yrityksen omille verkkosivuille. Yksittäisen kuvan postaukseen voi merkitä viisi ja karuselliin 20 tuotetta.
Jäädään vielä odottamaan ominaisuuden saapumista meidänkin käytettäväksi, mutta selvää on, että tämä tulee helpottamaan verkkokauppojen markkinointia Instagramissa radikaalisti.
Ja taas hierotaan algoritmia
Algoritmi sitä ja algoritmi tätä. Varsinkin Instagramin algoritmista on kuohuttu viimeisimpien päivitysten myötä. Instagram uudisti taannoin algoritmiaan siihen suuntaan, että myös vanhempia julkaisuja tuli jo nopeasti vastaan selatessa feediä. Tästähän alkoi luonnollisesti melkoinen kuohunta ja meteli, joten Instagram reagoi käyttäjiensä palautteeseen.
Jatkossa julkaisujen pitäisi tulla taas kronologisemmin feediin, eikä Hyvää viikonloppua -postauksia pitäisi ensimmäisenä tupsahtaa ruudulle maanantaiaamuna. Päivitys on erittäin toivottu, mutta tämän jälkeen kannattaa myös julkaisujen ajankohtaa miettiä tarkkaan, ellei sitä ole jo tehnyt.
Instagram lupailee muitakin uudistuksia feediin seuraavien kuukausien aikana. Testissä on ainakin jo ”New Posts” -nappi, joka auttaa kahlaamaan uudet postaukset helpommin läpi.