Pohditko verkkokaupan pystyttämistä tai uudistusta, mutta et tiedä, minkä alustan valitsisit? Verkkokaupan ja verkkokauppa-alustan valinta voi olla haastavaa, koska erilaisia vaihtoehtoja on paljon.
Listasimme alle muutamia yleisiä kysymyksiä ja lähtötilanteita, jotka ohjaavat kaupparatkaisun valintaa tiettyyn suuntaan.
Onko verkkokaupan tarkoitus kasvaa liiketoimintasi mukana?
Jos vastauksesi on, että pysyvä rakenne ja ominaisuudet riittävät pitkälle tulevaisuuteen, alustavalinta helpottuu. Tällöin pilvipalvelu, joka tarjoaa tietyn määrän valmiita verkkokauppaominaisuuksia voi riittää.
Jos et vielä tiedä tarkkaan, mihin kauppasi pitää pystyä esimerkiksi kahden vuoden päästä, voi avoimen lähdekoodin verkkokauppatoteutus olla järkevä vaihtoehto. Näihin alustoihin on saatavilla usein tuhansia erilaisia lisäosia, joiden kustannukset vaihtelevat yleensä muutamista kympeistä kalleimmillaan muutamiin satoihin euroihin. Lisäosien avulla kaupan kehittäminen on helppoa eikä vaadi yritykselle erikseen tehtävää räätälöintiä.
Avoimen lähdekoodin kauppaa valitessa on järkevää valita verkkokauppa-alusta, jonka käyttömäärät ovat suuret tai voimakkaassa kasvussa, jotta saat jatkossakin tietoturvapäivityksiä sekä uusia lisäosia mahdollisiin tuleviin tarpeisiisi. Suosittuja ja hyvin tuettuja avoimen lähdekoodin alustoja ovat mm. WordPress-verkkosivuihin integroitava WooCommerce, PrestaShop ja Magento.
Näistä jokaiseen löytyy valtava määrä lisäosia ja jokaisella voidaan toteuttaa eri kokoisia kauppatoteutuksia. WooCommerce-toteutukset tosin soveltuvat mielestämme parhaiten kevyisiin verkkokauppatoteutuksiin, kun taas PrestaShop ja Magento mahdollistavat järeämmät ja ominaisuuksiltaan vaativammat verkkokaupat. Magento taipuukin jo enterprise-tason verkkokauppatoteutuksiin, mutta se on samalla kahta edellistä työläämpi ja kalliimpi käyttöönottaa ja jatkokehittää.
Maksutavat ja toimitusmoduulit
Suomalaisille verkkokauppiaille korostuvat toimitus- ja maksumoduulivalinnat, koska liikaa vaihtoehtoja näille ei ole. Muista siis varmistaa, että saat verkkokauppaasi ne toimitus- ja maksutavat, jotka ovat asiakkaillesi tärkeimmät. Yleisimpiä käytettyjä maksutapoja tarjoavat mm. Checkout, Paytrail ja Klarna Checkout.
Toimitustavoista Suomessa tavallisimmat ovat Postin eri ratkaisut kuten Smart Post -paketit sekä Matkahuollon palvelut.
Mitä verkkokauppa maksaa?
Verkkokauppaa hankittaessa moni pohtii verkkokaupan pystyttämisestä aiheutuvia kuluja. Usein vähemmälle huomiolle jäävät verkkokaupan jatkuvat ylläpitokustannukset. Verkkokauppoja on saatavilla muun muassa pilvipalveluina, joiden käyttöönottokustannukset ovat usein melko matalat. Näissä kustannukset muodostuvat jatkuvista kuukausimaksuista.
Avoimen lähdekoodin verkkokauppa-alustat ovat lisenssimaksuiltaan ilmaisia järjestelmiä, joissa verkkokaupan tekijä veloittaa tyypillisesti kaupan ulkoasun ja rakenteen toiminnallisuuksien suunnittelusta sekä käyttöönotosta. Aloituskustannukset ovat tässä mallissa yleensä pilvipalveluja kalliimmat, mutta jatkuvat kulut ovat vastaavasti yleensä halvemmat. Kuluja muodostuu jatkossa lähinnä webhotelli-maksuista, verkko-osoitteen varausmaksuista tai kauppaan asennettavista lisäosien lisenssimaksuista.
Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että jos kauppaa on tarkoitus käyttää vuosia, voi olla edullisempaa käyttää esimerkiksi avoimen lähdekoodin verkkokaupparatkaisuja ja lyhyissä projekteissa puolestaan pilvipalveluita. Tämä on tietysti erittäin tapauskohtaista.
Yksinkertaiset verkkokaupat voidaan toteuttaa uniikilla ulkoasusuunnittelulla avoimen lähdekoodin järjestelmän päälle halvimmillaan noin parilla tuhannella eurolla, ja webhotelli-vuokrat alkavat noin sadasta eurosta/vuosi. Ylärajaa kustannuksille on haastavampi määritellä, sillä ne riippuvat lisäominaisuuksien / kauppaan tehtävien räätälöintien, verkkokaupan rakenteen, syötettävän sisällön ja tuotteiden valikoiman laajuudesta. Kanavan tekemät verkkokauppatoteutukset ovat tyypillisesti loppusummaltaan nelinumeroisia.
Tuoko verkkokauppa sinulle kauppaa?
Tämä on kysymys, jota mietitään liian vähän verkkokaupan alustaa ja sen toimittajaa valitessa. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun kauppa on julkaistu? Verkkokauppiaan yleisin tavoite (kuten melkein kaikilla yrittäjillä) on saada uusia asiakkaita ja lisää kauppaa. Verkkokauppaa pitääkin pystyä kehittämään analytiikkatiedon ja kaupalle asetettujen tavoitteiden pohjalta, jotta siitä saadaan taloudellisesti mahdollisimman kannattavaa.
Tyypillisesti verkkokauppaan pitää aluksi pystyä ohjaamaan tuotteistasi/palveluistasi kiinnostuneita potentiaalisia asiakkaita mm. hakukoneoptimoinnilla, sisältömarkkinoinnilla ja verkkomainonnalla. Kun sivuille löytää riittävästi potentiaalisia asiakkaita, olisi tärkeää pystyä vaikuttamaan siihen, että sivut konversoivat eli niiltä myös ostetaan.
Verkkokaupan toimintaa voidaan testata mm. analytiikkatietoa seuraamalla. Jos jollain sivulla ilmenee ongelmia, (esim. käyttäjäsi poistuvat kassalta ennen kaupan tekoa) voidaan ko. sivua kehittää, jotta se alkaa toimia halutulla tavalla. Esim. A/B-testauksessa tehdään hypoteesi toimivammasta kassasivusta ja verrataan uutta versiota samanaikaisesti vanhaan. Analytiikkatiedosta nähdään, onko uusi hypoteesi toimivampi ja jos näin on, se otetaan käyttöön seurauksen ollessa esim. lisääntynyt myynti.
Verkkoliiketoiminta kannattaa nähdä prosessina joka vaatii yrittäjältä sitoutumista, työtä ja jatkuvaa kehittämistä. Verkkokaupan toimittajaa valitessa on hyvä miettiä, saatko toimittajalta vain valmiin kaupan vai pystyykö kaupan toimittaja auttamaan myös verkkoliiketoiminnan kehittämisessä.