Rakastetun Jurmo Saaristolaislimpun uusi tuleminen

Osana laaja-alaista markkinointikumppanuutta olemme suunnitelleet Leipomo Rostenille useita pakkauksia ja pusseja. Tällä kertaa saimme työn alle laajentuneen Jurmo-tuoteperheen pussien uudistamisen ja suunnittelun. Kolmen erilaisen Saaristolaislimpun lisäksi valikoimasta löytyy toukokuussa 2019 markkinoille tuodut Saaristolaisnapit.

Projektin tyyppi: Tuotepussien uudistus

Asiakas: Leipomo Rosten

Toimiala: Leipomoteollisuus

TEHDYT TYÖT

Jurmo Saaristolaislimppu on kuulunut Leipomo Rostenin valikoimaan jo vuosia, ja sen ilme on pysynyt lähes muuttumattona muutaman vuoden takaista logomuutosta lukuun ottamatta.

Kun tuoteperhettä laajennettiin vuonna 2018 kahdella uutuusmaulla, oli aika uusia myös pussien ilme. Tuotteet saivat nimekseen Jurmo Perinteinen, Jurmo Puolukka-Karpalo ja Jurmo Siemeninen ja niiden pussit freesattiin tälle aikakaudelle. Muutos haluttiin kuitenkin pitää maltillisena, jotta vakiintuneet Jurmon ostajat tunnistaisivat yhä tuotteen ja jotta vahvaa brändiä ei hukattaisi tekemällä kaikkea uusiksi.

  • Jurmo Saaristolaislimpun pussin uudistaminen ja uusien pussien suunnittelu kahdelle muulle makuvaihtoehdolle
  • Pussin suunnittelu Jurmo-tuoteperheen uutuustuotteelle, Jurmo Saaristolaisnapeille, mahdolliset uudet makuvaihtoehdot huomioiden
  • Jurmon ”kivijalat” eli laiturimaisema ja tarina säilytettiin.
  • Logosta tehtiin modernimpi ja selkeämpi.
  • Värimaailmassa pysyttiin tummissa sävyissä, mutta eri makuvaihtoehtoihin haettiin erottava värisävy luonnosta/saaristosta.

Toukokuussa 2019 valikoima täydentyi Saaristolaisnapeilla, joiden muoto on peräisin suoraan Jurmon saaresta. Pakkauksen kuvitus on saaristomainen ja sukunäköinen Jurmo Saaristolaislimpun kanssa. Suunnitellussa huomioitiin myös mahdollisten lisämakujen mahdollisuus.

Kiinnostuitko tai haluatko lisätietoja?

Kysy lisää Tomilta:

tomi@kanava.to | +358 45 679 2261