Google Analytics on maksuton, verkkosivujen liikennettä ja onnistumista mittaava raportointityökalu. Kun kirjaudut Google Analyticsiin ensimmäistä kertaa, saatat tuntea itsesi eksyneeksi. Kyseessä on monimutkainen ja -tahoinen työkalu, jonka käyttö vaatii perehtymistä.
Google Analytics tarjoaa paljon tietoa, ja siksi on tunnistettava, mikä tieto on liiketoiminnan kannalta mielenkiintoista. Päämäärätön haahuilu palvelussa johtaa ainoastaan informaatioähkyyn. Google Analyticsin käyttöliittymä on jaoteltu kolmeen pääosioon (unohdetaan toistaiseksi automaattiseurantatapahtumat, reaaliaikainen seuranta ja konversio-osio) jotka pyrkivät vastaamaan eri kysymyksiin.
Google Analyticsissa tarkastellaan aina ajanjaksoa, esimerkiksi viimeistä kuukautta tai kuluvaa vuotta. Muistathan siis ensimmäiseksi säätää sen tarkastelemaan mielenkiinnon kohteena olevaa ajanjaksoa. Voit aina myös vertailla valittua ajanjaksoa esimerkiksi edelliseen vastaavaan jaksoon.
Yleisö – kuinka suuri ja millainen yleisö?
Google Analyticsin yleisö-osio on lähinnä perinteistä kävijäseurantaa. Jo tämän osion tunnusluvuilla on mahdollista muodostaa hyvä yleiskuva verkkosivujen suosiosta ja onnistumisesta. Tässä lyhyt kuvaus suosituimmista tunnusluvuista:
Istunto: yksittäinen sessio eli verkkosivuilla vierailu, joka alkaa ja loppuu ja voi pitää sisällään useita sivulatauksia.
Sivut/istunto: kertoo, kuinka monta sivua ladataan keskimäärin istuntoa kohden.
Istunnon keskimääräinen kesto: kertoo, kuinka kauan istunto keskimäärin kestää.
Välitön poistuminen prosenteissa: Kertoo, kuinka monta prosenttia sessioista sisältää vain saapumissivun tarkastelun eikä ei johda sitä pidemmälle.
Käyttäjä: yksittäinen käyttäjä, joka voi suorittaa yhden tai useamman istunnon.
% uutta istuntoa: kertoo, missä suhteessa käyttäjät ovat uusia verrattuna palaaviin käyttäjiin.
Yleisö-osiossa on tarjolla paljon muutakin informaatiota, jolla kuvataan yleisöä. Sieltä löytyy muun muassa katsaus laitteisiin, joita sivuilla kävijät ovat käyttäneet sivuilla ollessaan (tietokone, matkapuhelin tai tabletti) ja katsaus maantieteellisiin alueisiin, joista yleisö on lähtöisin.
Hankinta – mistä yleisö on tullut?
Yleisön hankinta on monesti sitä arkipäiväisintä asiaa, jota esimerkiksi yhteistyössä mainostoimiston kanssa tehdään. Siinä onnistumista voidaan yleisesti tarkkailla yleisö-osiossa, mutta tarkemmin eli erotellummin tähän päästään pureutumaan hankinta-osiossa.
Yleisön hankinta jakautuu pääpiirteittäin viiteen kategoriaan:
Orgaaninen (Organic search): hakukoneiden kautta saapunut yleisö.
Suora (Direct): Suora liikenne sivustolle, eli kun sivun osoite kirjoitetaan suoraan osoiteriville tai tullaan esimerkiksi kirjanmerkin kautta. Tämä liikenteenlähde on yleensä sitä arvokkainta.
Muut (Other): Pitää sisällään pääosin maksetun ja “kampanjoidun” liikenteen. Tätä kautta tullutta yleisöä kannattaa usein seurata tarkasti ja asettaa sille selkeitä tavoitteita, jotta hankintatoimenpiteet pysyvät tehokkaina.
Viittaus (Referral): tarkoittaa liikennettä, joka tulee jonkun linkin kautta, esimerkiksi yhteystyökumppanin sivujen kautta.
Sosiaalinen (Social): Sosiaalisesta mediasta peräisin olevaa ei-maksettua liikennettä. Tässä on tiettyä päällekkäisyyttä Muut-lähteen kanssa.
Maksettu haku (Paid search): Jos analytiikka on yhdistetty Google AdWords -tiliin, niin tämä kategoria tulee käyttöön. Käytännössä muut-kategorian sijaan maksettua liikennettä näytetään täällä.
Hankinta-osiossa on käytössä pitkälti samat tunnusluvut kuin yleisö-osiossa, mutta nyt niitä esitellään lähdekohtaisesti. Kaikki havainnot on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin eli ulottuvuuksiin, eli pilkotuiksi yleisön osiksi.
Käyttäytyminen – mitä yleisö tekee?
Yleisö- ja hankinta-osiot tarjoavat lähinnä määrällistä informaatiota. Käyttäytyminen tarjoaa puolestaan enemmän suhteellista informaatiota. Täältä löytyy enemmän suhdelukuja, kuten tietyn sivun latausten osuus kaikista sivulatauksista (näin löydetään esimerkiksi suosituimpia sivuja).
Edelleen käytössä on samoja tai vähintäänkin samantyyppisiä tunnuslukuja, joita esitellään yleisö-osiossa, mutta nyt niitä voi tarkastella sivukohtaisesti.
Käyttäytyminen-osiossa on lisäksi hyvin mielenkiintoisia “kävijänkulku”-esityksiä, jotka kertovat, miten sivuilla vierailevat liikkuvat sivustolla. Täältä nähdään myös, mitkä ovat verkkosivujen yleisimpiä aloitus- ja poistumissivuja.
Käyttäytyminen-osiosta löytyy myös hyvää tietoa sivujen latausajoista eli nopeudesta.
Tämän lisäksi voidaan vielä mainita tapahtumat-osio, josta olemme jo aiemmin kirjoittaneet Tiedätkö, mitä verkkosivuillasi tapahtuu? -blogikirjoituksessamme.