Google ja YouTube ovat jo pitkään toimineet saman katon alla. Vuoden 2006 loppupuolella tapahtunut yrityskauppa oli kaikin puolin looginen, sillä YouTube oli hieman yli vuoden olemassaoloaikanaan noussut maailman käytetyimmäksi videopalveluksi, kun taas samaan aikaan Google haki itselleen lisäbuustia nimenomaan videopalveluiden puolelle.

Nyt, monen monta vuotta myöhemmin, Google on maailman käytetyin, melkein jopa ainoa, hakukone ja markkinointikanava, ja YouTube maailman toiseksi käytetyin hakukone ja yksi suurimmista markkinointikanavista.

 

Erot saman kulttuurin sisällä

Google ja YouTube puhuvat hyvin paljon samaa kieltä mitä tulee markkinointiin ja mainontaan, mutta palveluiden sisällä kytee suuri, mutta huomaamaton ero.

Vaikka tosiaan voisi luulla, että YouTuben ja Googlen hakutoimintoja pyörittää yksi ja sama taikalaatikko, ei asia ole niin yksiselitteinen. Molempien palveluntarjoajien hakukonealgoritmit käyttäytyvät eri tavoin, kuitenkin ruokkien ja tukien toinen toistaan. Konkreettisin esimerkki ilmenee lähinnä siitä, mitä haetaan.

 

Selailija X hämmentyy Googlessa

Kuvitellaan, että nettiselailija X on tähän mennessä nauttinut kaiken kirjallisuutena ns. fyysisenä ja kirjahyllyt pursuavat paksuja pölyä kerääviä kirjoja. X haluaisi ostaa tabletin, jolla lukea kirjat sähköisessä muodossa, mutta koska hänellä ei ole mitään tietoa tableteista, turvautuu hän Google-hakuun.

X kirjoittaa hakukenttään ”tabletti”, saaden ruudun täyteen eri elektroniikkaa myyvien yritysten hakumainoksia. X on jo lähes tehnyt ostopäätöksen. Enää tarvitsee vain vertailla laitteiden käytettävyyttä. Seuraavaksi X kirjoittaa hakukenttään kysymyksen, miten tablettia käytetään, saaden pääasiassa ne samat äsken nähdyt hakumainokset ruutuun. Mainoksia on niin paljon, että X kyllästyy selailemaan ja päättää jättää tabletin ostamatta, vaikka aiheesta olisi muutaman klikkauksen päästä löytynyt Googlen ehdottamia YouTube-videoita aiheesta. Google tarjoaa nykyisin myös omaa Videot-välilehteä hakutuloksille, mutta tehokkain ja ”konversiovarmin” Googlen hakutulos on nykypäivänä sellainen, joka tarjoaa haettavan asian lisäksi myös videoita aiheesta mahdollisimman nopeasti nähtäville.

YouTubeen hakeudutaan eri kantilta kuin Googleen

YouTube-käyttäjät eivät hae yksittäisiä tuotteita tai palveluita, vaan he hakevat tietoa niistä liikkuvan kuvan muodossa: Onko sen eräänkin ruotsalaisfirman sängyn kokoaminen helppoa? Miten toimii ja vertautuu kilpailijoihin se televisio, jonka olen suunnitellut ostavani? Millainen käyttömukavuus on markkinoiden uusimmalla puhelinmallilla?

Nämä kaikki haut iskeytyvät YouTube-hakuun ilman samanlaista mainosviidakkoa mitä Googlen puolella, ja tämä on se aspekti, jossa Googlen ja YouTuben puolella asioiden yhtäaikainen optimointityö tulee erittäin ajankohtaiseksi.

 

Täydellisen nettihaun jäljillä – optimoi videosi

Nykypäivänä, kun puhutaan ”täydellisestä nettihausta”, vastataan yhtä aikaa kysymyksiin ”mistä sitä saa ja saisinko siitä lisätietoa?” Verkkosivut hyvin hakukoneoptimoimalla, tai vaihtoehtoisesti erinomaiset maksetut Google-mainokset tekemällä, saadaan toki hyviä tuloksia yksittäisen tuotteen tai palvelun näkyvyyteen, mutta usein unohtuu vastaus siihen kysymykseen, mistä saisi lisätietoa. ”Täydellinen nettihaku” tarjoaa samalla hetkellä myös videon tai videoita vastaukseksi tähän kysymykseen, ja sen vuoksi YouTube-videoiden optimointi on asia, jota kannattaa yrityksen yleisessä tekemisessä myös ottaa huomioon.

Alla on kaksi esimerkkikuvaa YouTubessa ja Googlesta tehdystä hausta. Vaikka esimerkkinä käytettävä yritys on globaali viihde-elektroniikkaan keskittyvä megayritys, on se tehnyt asiat kuitenkin YouTuben ja Googlen puolella ihan samoilla työkaluilla ja metodeilla, mitä paikallinen pieni kukkakauppakin voi tehdä näkyvyytensä parantamiseksi.

Googlen puolella vastataan kysymykseen mistä tuotetta saa höystettynä aiheeseen liittyvillä informatiivisilla videoilla. YouTuben puolella annetaan aiheeseen liittyviä videoita höystettynä niillä paikoilla, mistä tuotetta saa. Vain toisen osa-alueen hyvin hoitamalla ei nettiselailija saa heti haluamaansa tietoa, vaan hän joutuu surffailemaan kahden eri verkkosivun välillä. Hyvällä optimointityöllä vastaukset kysymyksiin saadaan yhdellä haulla. Tästä syystä yritysten on tärkeää pitää verkkosivu- ja video-optimoinnit ajan tasalla. Kun potentiaalinen asiakas saa kaiken tiedon yhdellä kertaa, minimoituu riski toisessa hakupalvelussa toisen palveluntarjoajan markkinointimateriaaliin törmäämiseen huomattavasti.

Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.