Entä jos jakaisit tietoa työntekijöillesi ja yleisölle äänitiedostojen avulla?
Parin tunnin mittaista ajomatkaa palaveriin vaikkapa Turusta Helsinkiin on vaikea käyttää hyödyksi. Autossa ei lueta tai selailla nettiä eikä katsella liikkuvaa kuvaa. Yksin matkatessa radion ääni onkin ainut seuralainen. Itsensä tai yrityksen henkilökunnan sivistäminen tai jopa kouluttaminen voisi kuitenkin olla mielekästä podcast-äänijulkaisujen avulla. Asiasisällön kuunteleminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin sen lukeminen.
Audio-on-demand-palvelu
Podcast on tilauspohjaista äänitiedostojen julkaisua verkossa. Sillä on ikää reilut 10 vuotta, mutta tässä ajassa sen ei vielä voi sanoa lyöneen itseään läpi. Suomessa podcasteja ovat tarjonneet muutamat sivustot sekä radioasemat, etenkin YLE.
Podcast voidaan mieltää tilattuna radio-ohjelmana, jonka jaksot latautuvat älylaitteelle automaatisesti myöhempää kuuntelua varten. Se lataa verkosta uusimmat jaksot ja lisää ne kuunneltavien ohjelmien jonoon. Tämä tapahtuu RSS-syötteen avulla. Latautuneet jaksot voi sitten kuunnella milloin haluaa.
Podcasteja voi kuunnella ja tilata siihen tarkoitetuilla sovelluksilla, ja niitä on runsaasti tarjolla.
Podcasting on nousussa – kiitos älypuhelimien
>Helsingin Sanomat uutisoi joulun 2015 tietämillä, että vuodesta 2016 tulee podcastien läpimurtovuosi. Juttu perustuu siihen, että Yhdysvalloissa sen käyttö on selkeästi noussut. Podcasteja välittävässä Applen iTunes-kaupassa tilausten määrä ylitti miljardin jo vuonna 2013. Varsinaisen läpimurron teki vuonna 2014 amerikkalainen Serial-podcast, joka on tällä hetkellä suosituin palvelu.
Suomessa suurimmat podcast-jakelijat ovat YLE ja Nelonen Media, joka julkaisi viime vuonna oman Supla-suoratoistosovelluksen. Sen avulla voi kuunnella yhtiön radiokanavien (SuomiPop, Rock ym.) liukkaimmat jutut, mutta tarjolla on myös muuta sisältöä. Supla lanseerattiin kuitenkin uudeksi kaupalliseksi mediaksi. Sen kautta voidaan tavoittaa erilaiset pienemmät ryhmät, esimerkiksi kissa- ja koiraharrastajat, julkaisemalla heille omaa ääniohjelmaa ja kaupallistamalla se.
Podcast yrityskäyttöön – Artikkelit ja blogit ääneksi
Etenkin isompien yritysten johto voisi jakaa omaan toimialaan liittyviä ajankohtaisia artikkeleita ja dokumentteja äänimuodossa henkilöstön kuunneltavaksi sisäiseen käyttöön. Eri printtijulkaisuissa saattaa olla runsaasti mielenkiintoisia artikkeleita, jotka voisi olla hyvä lukea – tai tässä tapauksessa kuunnella, vaikkapa automatkalla. Tähän tarkoitukseen podcasting on erinomainen palvelualusta
Suurin käyttöpohja podcasteille on kuitenkin jakelu yrityksen tai yhteisön omalle kohderyhmälle, jossa artikkelit jaetaan tekstin lisäksi äänimuodossa. Tästä enemmän toisessa bloggauksessani otsikolla Podcast-äänituotannon sisältötyypit.
Yrityksen asiantuntijat voisivat jakaa ja julkaista omia blogeja, asiantuntijapalveluita tai toimialakatsauksia tekstin lisäksi äänimuodossa, podcast-jakeluna, esimerkiksi viikottaisina lyhyinä ”radio-ohjelmina”. Etenkin vakuuttava ja persoonallinen ääni antaa tekstille aivan uuden kosketuspinnan ja mahdollisesti uuden yleisön. (Esimerkiksi Jari Sarasvuon ohjelmat ovat YLE:n ohjelmista suosittuja podcasteinakin).
Podcasting-palvelu on edullinen pystyttää ja pienellä koulutuksella myös helppo tuottaa itse ääneksi asti verkkoon. Studioita ei tarvita. Pelkkä laadukas tallennin ja äänieditori riittävät.
Lisätietoa: harri.kujala@kanava.to